Yhdysvaltain Kuuban vastainen kauppasaarto

Kuuban kauppasaarto on Yhdysvaltain kauppapoliittinen toimenpide, jonka tarkoituksena on vaikuttaa haitallisesti Kuuban talouden kehitysmahdollisuuksiin ja näin ollen vaikuttaa sen ulkopolitiikkaan.

Yhdysvaltain kauppasaarto on ollut voimassa Kuuban kriisistä (1962) alkaen, mutta sen poistamisesta on keskusteltu toistuvasti. Kauppasaarto on laaja ja vaikuttaa kaikkiin Kuuban ja Yhdysvaltain kanssa käyvien yritysten kauppaan siten, etteivät yritykset tai niiden alihankkijat voi käyttää kuubalaista alkuperää olevia raaka-aineita tai puolivalmisteita omassa tuotannossaan.

Esimerkkinä mainittakoon japanilainen Toyota, jonka alihankkijatkaan eivät saa käyttää Toyotalle toimittamissa osissa Kuubasta peräisin olevaa nikkeliä lähde?. Kauppasaarrolla on siis hyvin laajat vaikutukset Kuuban talouteen kaikilla sen osa-alueilla lähde?.

Kuuba kieltäytyi hirmumyrskyjen jälkeen vuonna 2008 Yhdysvaltain humanitaarisesta avusta protestina kauppasaarrolle ja pyysi Yhdysvaltoja keskeyttämään saarron edes väliaikaisesti.[1] Yhdysvallat päättikin tehdä kauppasaartoon poikkeuksen ja myydä Kuubaan elintarvikkeita ja rakennustarpeita 250 miljoonalla dollarilla.[2]

Yhdysvaltain entinen presidentti Barack Obama ilmoitti lieventävänsä Kuuban kauppasaartoa yhdysvaltalaisten matkustusrajoituksien osalta. Hän salli myös Yhdysvalloissa asuvien kuubalaisemigranttien lähettää suurempia rahallisia avustuksia sukulaisilleen Kuubaan.[3]

17. joulukuuta 2014 Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja Kuuban presidentti Raúl Castro pitivät tiedotustilaisuudet tavoitteista maiden välien normalisoimisesta ja kauppasaarron purkamisesta. Molempien maiden on määrä avata lähetystöt toistensa pääkaupunkeihin.[4]

Yhdysvaltojen ja Kuuban välillä aloitettiin risteilyliikenne toukokuussa 2016 ja kaupalliset lennot elokuussa 2016 yli 50 vuoden tauon jälkeen.[5]

  1. Kuuba ei huoli USA:lta apua hurrikaanien uhreille MTV3.fi. 16.9.2008. Viitattu 29.11.2008.
  2. USA teki historiallisen päätöksen - myy ruokaa Kuubaan MTV3.fi. 17.9.2008. Viitattu 29.11.2008.
  3. YLE-uutiset: Obama helpottaa Kuuban saartoa (13.4.2009), haettu 13.4.2009"Yhdysvaltain presidentti Barrack Obama aikoo helpottaa Kuuban taloussaartoa. Helpotukset koskevat amerikankuubalaisten matkustelua entiseen kotimaahansa ja sukulaisille lähetettäviä rahavaroja."
  4. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1418790686864 (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Kaupalliset lennot USA:sta Kuubaan alkoivat 50 vuoden tauon jälkeen iltalehti.fi. Viitattu 1.9.2016.

© MMXXIII Rich X Search. We shall prevail. All rights reserved. Rich X Search